Ajankohtaista





Missä mennään Kuikanpesällä 2017.

 

No johan on markkinat. Uusi vuosi ja vuoden ensimmäisen viikon pakkaset lieneevät ”sumentaneet” meikäläisen mieltä sen verran, että sain kuin sainkin aikaiseksi kirjoitella vähän uutta tekstiä tänne Kuikanpesän ajankohtaista palstalle.

Joku viisas on joskus todennut, että ymmärtääkseen nykyistä, tulee tuntea myös historiaa. Aloitankin tämän päivityksen kertomalla viime vuoden toiminnastamme, asukastilanteesta ja minut tuntien en malta olla vähän korpifilosofoimatta myös ”hallittua kaaosta”, joka maakunnassamme ja koko maassamme jyllää sosiaali- ja terveysalalla.

Vuosi 2016:

Vuosi 2016 alkoi melkoisella ryskeellä allekirjoittaneen osalta. Joensuun seudun kilpailutus oli kiivaasti käynnissä ja odoteltiin päätöstä siitä mihin suuntaan ”laivamme” keinahtaa tai miten sitä pitää luovia seuraavat vuodet. Jännitettävää siis riitti aina tuonne helmikuulle saakka, jolloin varmistui, että saamme jatkaa hyvin sujunutta yhteistyötä kilpailutukseen kuuluvien Joensuun, Outokummun ja Kontiolahden kuntien kanssa. Puuttunut liite, paha poikkeama toiminnan laadussa tai ahneiden yrittäjien liian iso vuorokausihintavaatimus olisivat voineet pahimmassa tapauksessa tarkoittaa sitä, että ko.kuntien asukkaat eivät olisi voineet tulevalla sopimuskaudella nauttia Kuikanpesän laadukkaasta eloksesta ja terapeuttisesta ympäristöstä. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin, sopimusasiakkaiksi päästiin ja vuoden mittaan olemme olleet pari kertaa tilanteessa, että olemme joutuneet myymään ”ei-oota”, eli asukaspaikat ovat olleet hetkellisesti viimeistä paikkaa myöten täynnä.

Kevät oli tosi mukavaa ja antoisaa aikaa minulle ja toivon mukaan myös kaikille yhteisömme jäsenille. Yhteisöömme tuli useita uusia asukkaita, uutta innokasta verta työntekijärintamalle ja me jo hieman pitempään Kuikalla viihtyneetkin työntekijät virkistimme aivonystyröitä uutta oppimalla. Itselle iso juttu oli saada vuoden mittainen skitsofreniapotilaiden uusien hoitokäytäntöjen kehittämiseen tähtäävä VIESTI-koulutus maaliin. Koulutus toteutettiin sairaala-vetoisesti neljän (anteeksi jos muistin väärin) vuoden aikana ja viimeiselle VIESTIN vuodelle otettiin mukaan myös me yksityisen puolen asumispalveluita tuottavat yritykset….AIVAN MAHTAVA KOULUTUS, KIITOS KAIKILLE URAKKAAN OSALLISTUJILLE!!!!

Isona kiinnekohtana keväälle ja kesän alulle oli uuden psykiatriatalon valmistuminen ja sitä kautta laadukkaan osastohoidon siirtyminen kaupunkiin Paiholan sairaalasta. Itselle siirtyminen oli jopa vähän haikeutta aiheuttava prosessi. Niin monta kertaa ”latu” oli kulkenut Kuikalta Huhuksen ja Enon kautta kohti Paiholan sairaalaa palaveriasioissa, että siihen oli jo tottunut ja poisoppiminen aiheutti pientä mielenprosessointia. Noo-o, eikun eteenpäin sano ukko lumessa. Hieno, viihtyisä, turvallinen, uusi, lämmin ja synergiaedut äärellään, eipä tuota uutta sairaalarakennusta voi kuin kehua. Ja mikä tärkeintä, ammattitaitoinen henkilökunta pakkasi itsensä mukaan muuttokuormaan ja siirtyi uusiin tiloihin jatkamaan loistavaa työtä.

Kesä 2016 oli Kuikalle tyypillistä vipinäaikaa. Retkeiltiin, rakenneltiin, nautittiin luonnosta, saunottiin ja uitiin. Kaiken kesällisen iloittelun lisäksi myös ennen kaikkea kuntouduttiin. Kolme ympärivuorokautisessa asumispalvelussa asunutta siirtyi vähemmän tuettuun palveluasumiseen ja kahden tukiasumisprosessissa olleen asukkaan postilaatikkoon naulattiin nimikyltti ja he saavuttivat palveluketjumme viimeisen vaiheen ja heistä tuli virallisesti tukiasukkaita. (Tukiasuntomme sijaitsevat Ilomantsin kylällä) Arvoisat lukijat, tämä voi jostakin tuntua pieneltä asialta, mutta minulle nämä päivät olivat juhlapäiviä. Kun heikossa psyykkisessä kunnossa Kuikalle tehostettuun asumispalveluun tullut henkilö vuosien kuntoutumisen jälkeen saavuttaa kuntoutumisessaan jotain noin suurta, niin se ei voi olla kun juhlan paikka! Jeah!!!

Syksyllä koettiin pieni takapakki suunnitelmallisuudessa, kun maailmalla vallitsevan levottoman tilanteen takia näimme parhaaksi perua suunnitellun Turkin matkamme. 11 henkeä meitä olisi ollut sinne lähdössä…matkalaukut pakattuna, aurinkorasvat levitettynä, säästöt vaihdettuna Liiroiksi jne,jne, mutta kaikkien mielestä teimme kuitenkin oikean ratkaisun. Pientä lohtua haimme sitten parilla shoppailu- ja kylpyläreissulle Kuopioon. Toiminnallisuuden tasoa kohotettiin myös terapeuttisen työtoimintaryhmien, laajan kansalaisopistoryhmien ja Kuikan sisäisten liikuntakampanjoiden muodossa. Loppujen lopuksi syksy sujui erittäin mukavasti ilman peruuntunutta Turkin matkaakin.

Sote-uudistus ja Siun-Sote ovat varmasti olleet sanoja, jotka jokaisen korvaan ovat syksyn ja alkutalven aikana yhä useammin surahtaneet. Näin yksityisen asumispalveluyrittäjän korvassa sanat aiheuttavat sekä mielenkiintoista kutinaa, että pikkusen epämiellyttävää vihlontaa. Itse ajatus on hyvä. Tarpeeton pyrokratia pois ja tasavertaistetaan palvelujen saatavuus. Toisaalta palvelujen keskittämisessä on myös haasteensa etenkin näin korpikuusen kätköissä asuvan henkilön näkökulmasta. Eipä enää tunne jokaista viranhaltijaa jonka kanssa asioit asukas-asioissa, vaan järjestelmän muuttuessa myös henkilöt vaihtuvat ja Sote-organisaatio järjestäytyy uudelleen. Etenkin näin muutostilanteessa on huomattu, ettei ongelmitta tästäkään pystytä alussa selviämään. Yllättävän kivuttomasti on kuitenkin juna jyskyttänyt eteenpäin, vaikka pientä kaaosta jokaisella asemalla toki on havaittavissa, eikä jokaiselle asemalle ole tässä hössäkässä muistettu/keritty/tajuttu palkata vielä aseman vartijaakaan. Mutta, jos minä nyt yhtään tajuan tästä poliittisesta muutoksesta, niin kyllä kova tahto meillä täällä Siun-Soten alueella on ja olen luottavainen siihen ettei tärkein palikka, eli apua tarvitseva ihminen joudu muutoksesta tarpeettomasti kärsimään. Me ainakin täällä kuikalla olemme päättäneet, ettei homma jää meistä kiinni, vaan hoidamme oman ruutumme niin hyvin kuin osaamme jatkossakin.   

 

Vuosi 2017

Ensimmäinen viikko vuodesta 2017 on pikkuhiljaa taputeltu. Kovat pakkaset tuli ja meni ja aletaan lasketella kohti kevättä. Vielä kolme viikkoa pitäisi kolata pihamaita ja sitten päästäisiin taas perinteiselle Katinkullan viikolle rypläämään, keilaamaan ja nauttimaan lomafiiliksestä. Tänä vuonna on vähän paineita ottaa myös murtomaasukset mukaan, kun pari päivää sitten minä sain ”kuningas ajatuksen” että tänä vuonna me osallistutaan kuikan porukalla Pogostan Hiihtoon yhdellä kolmihenkisellä joukkueella. Hyvä ystäväni Hamusen Heikki tuli hiihdon organisaattoriksi tänä vuonna ja hän keksi uudeksi tuotteeksi hiihtoon viestihiihdon. Viestissä 30 kilometriä on jaettu kolmeen viestiosuuteen ja niinpä aattelin, että kysäsen lämpimikseni yhdeltä työntekijäkaverilta ja yhdeltä kuntoutujalta, että eiköhän oteta osaa viestiin. Harmikseni he olivat heti valmiita, joten katu-uskottavuuden nimissä en voi siis itsekkään enää hommasta peruuntua….eli eikun treenaamaan. No, minäpä kävin sitten ostamassa isäni naapurista 40 vuotta vanhan moottorikelkan, tilasin sen perässä vedettävän latuhöylä ja nyt sitten kolmenkympin pakkasilla vetäsin Kuikan naapurin pellolle (huom. kysyin jopa naapurilta luvan) reilun kilometrin treenilenkin, ettei ihan kylmiltään tartte meidän lähteä Pogostan hiihtoon kaatuilemaan ;)

Mutta mitäs vielä osaisin toiminnastamme täällä mainita…, Vuokatin reissun jälkeen peruspuurtamisen ja monipuolisen vapaa-ajanohjelman lisäksi suunnitteilla on ainakin Tallinnan reissu, kesälle huvipuistoreissu ja Kuusamon viikko. Syksylle vahvaa kannatusta sai asukkaiden keskuudessa Kuopion shoppailureissu.

Lopuksi haluan vielä sanoa, että minä näen kaiken kaikkiaan vuoden 2017 toivorikkaana vuotena. Hoitokoti Kuikanpesä Oy on vakiinnuttanut asemansa asumispalvelun tuottajana maakunnassamme, eikä ainakaan minun korviin ole pahemmin kantautunut moitteita toiminnastamme, pikemminkin päinvastoin. Tästä kaikesta saan kiittää loistavaa henkilökuntaa, asukkaitamme ja heidän hoitoon- ja kuntoutumiseen liittyvää verkostoa. On mahtavaa tehdä työtä, jossa viihtyy ja tehdä työtä, joka tuottaa enemmän hyvää kuin pahaa toisille ihmisille. Ja ihan lopuksi, pakollinen mainos:  jos joku sai kipinän liittyä iloiseen Kuikan joukkoon, niin meillä on yksi palveluasumisen ja yksi ympärivuorokautisen palveluasumisen paikka tällä hetkellä (8.1.2017) vapaana. KIITOS JA PALATAAN!

t.Matti



25.03.2015 Heipparallaa!

Pikainen visiitti meikäläisen puolesta täällä ajankohtaista palstalla.

Vuosi lähtenyt vauhdikkaasti liikenteeseen. Joulukinkut on sulateltu ja kohta aletaan laskeutumaan kohti pääsiäisherkkuja ;) Helmikuun alussa päräytettiin jo perinteeksi muodostunut Katinkullan viikko ja tällä kertaa ennätysisolla porukalla. Yhteensä meitä tais olla 15 henkeä reissussa ja kaikki sujui ilman kommelluksia tälläkin kerralla.

Kuikkaperhe on kasvanut vuodenvaihteen jälkeen kolmella uudella asukkaalla ja työntekijöissäkin on tapahtunut muutosia. Yksi lähihoitaja aloitti viettämään ansaitsemiaan eläkepäiviä ja toinen lähihoitaja ajatteli lähteä kohti uusia seikkailuita. Molemmille hyville työntekijöille todella suuri kiitos työpanoksestaan meidän keskuudessa!!

Tupa (tässä tapauksessa tuvat) alkaa olla mukavasti melkein täynnä elämää, mutta pikku vinkkinä teille jotka mietiskelette asumispaikkaa itsellenne tai jollekin toiselle henkilölle, niin meillä on tällä hetkellä sekä tehostetulla, että palveluasumisen puolella yksi paikka vapaana. Tehostetulla puolella vapaa paikka löytyy kauniimman sukupuolen edustajalle, mutta lähiaikoina mahdollisesti vapautuu  myös miespaikka tehostetulta puolelta. Palveluasumisen puolella on sama onko naaras vai urospuoleinen kuikkauntuvikko ;)

...ai niin ja onhan meillä sitten kylällä tukiasuntoja kaksikin vapaana tällähetkellä, eli eikun luuri korvaan ja kyselemään tarkemmin asumismahdollisuuksista.

Minäpä lähen tästä huiskimaan taas muita hommia ja palaan kanavaalle tuota tuonnempana.

Terveisin Matti



22.12.2014


OIKEIN HYVÄÄ JA RAUHALLISTA JOULUA KAIKILLE TÄÄLTÄ KUIKANPESÄLTÄ!

Joulu on jo ovella ja on aika rauhottua viettämään tätä piparille maistuvaa juhlaa. Täällä Kuikanpesälläkin on juhlaa valmisteltu jo pitkään ja kohta pukki alkaa jo ovia kolkutella. Paikat on puunattu, piparkakkutalot leivottu, kuusi koristeltu ja kinkut on nostettu sulamaan. Osa asukkaista lentelee viettämään Joulua läheistensä luo ja kotiin jäävä orkesteri virittelee nuottinsa juhlalle sopivalle taajuudelle.

Joulutervehdysten kylkijäiseksi pistän muutaman esimerkin meidän viikko-ohjelmista tähän alle. Moni on kysellyt mitä me täällä Kuikalla touhutaan ja tässäpä satunnaisesti valittuja esimerkkiviikkoja olisi tarjolla. Pari syksyistä viikkoa ja kaksi edellistä viikkoa teidän ihmeteltäväksi. Viikko-ohjelma muuttuu joka viikko ja tavoitteena on tarjota jokaiselle jotakin mieluista tekemistä. Vaikka olemmekin jonkun mielestä korvessa, niin toimintamme on aina ollut ulospäinsuuntautuvaa, eli pyörät pyörii, karavaani haukkuu ja dieseli käryää kiitetävästi Kuikan autoissa :)

Jouluterveisin, 

Matti



TIISTAI

KESKIVIIKKO

TORSTAI

PERJANTAI

LAUANTAI

SUNNUNTAI

 

 

SIIVOTAAN…

SIIVOTAAN….

KLO 9-12

 

TUPARIT MOLEMMILLA TALOILLA KLO 13.15-

 

RAUHOITETAAN KARTANON KIRJASTO PALAVEREIDEN VUOKSI

KLO 12.30-16

 

VESA MATTI LOIRIN JOULUKONSERTTIIN LÄHTÖ KLO 15.00-

 

LEIVOTAAN SAIJAN KANSSA PESÄLLÄ KLO 17.00-

 

 

ARJAN JA SAIJAN KANSSA KYLÄASIOILLE JA LABROILLE LÄHTÖ KLO 8.30-

 

ALOITELLAAN PIKKUJOULUHIMINÄT PÄIVÄKAHVEILLA

KLO 14.00-

 

 

 

PERTTI PALMIN JOULUKONSERTTI KARTANOLLA ALK KLO 15.00-

 

JOULUINEN JUHLA-ATERIA KONSERTIN JÄLKEEN

 

YLLÄTYSVIERAS!?!?

 

SAUNOTAAN KARTANOLLA ALK KLO 17.00-

 

 

 

KYLÄASIOILLE JAKEN MATKASSA LÄHTÖ KLO 8.30-

 

LIIKUNTATUOKIO SAIJAN TAPAAN  KLO 10.00-

 

PALJON ONNEA ”UUSI TIINA”!!

 

JUODAAN TIINAN SYNTTÄRIKAHVIT

KLO 12.30-

 

 

ALKUSAMMUTUS- HARJOITUKSET

KLO 13-15

HUOM! KAIKKI OSALLISTUVAT!!!!

 

PAINONHALLINTA RYHMÄ KOKOONTUU KLO 18.00-

 

KYLÄASIOILLE MIMMIN JA JAKEN KANSSA

LÄHTÖ KLO 8.30-

 

LEIVOTAAN SÄMPYLÖITÄ PESÄLLÄ SAIJAN KANSSA HETI AAMUPALAN JÄLKEEN

 

JONNAN LIIKUNTATUOKIO HETI PÄIVÄKAHVIN JÄLKEEN

 

BINGO MAKEN TAPAAN HETI PÄIVÄLLISEN JÄLKEEN

 

SAUNOTAAN KARTANOLLA

ALK KLO 17.00-

 

 

 

 

 

MAKEN MATKASSA KYLÄASIOILLE

KLO 8.30-12.00

 

 

PALJON ONNEA JUKKA!!

 

 

KAKKUKAFFET JA JUHLALLISUUDET ALK KLO 14.00-

 

ASKARELLAAN KARTANOLLA RITVAN KANSSA HETI PÄIVÄLLISEN JÄLKEEN

 

ELOKUVIIN MIMMIN MATKASSA LÄHTÖ KLO 18.00 :

HOBITTI – VIIDEN ARMEIJAN TAISTELU

HUOM! KESTO 2,5 TUNTIA

 

 

HARRIN VASTAANOTTO ALK KLO 9.30-

 

KORONATURNAUS JANIN TUOMAROIMANA HETI LOUNAAN JÄLKEEN

 

SAUNA KUUMANA KARTANOLLA ALK KLO 14.00-

SAUNAMESTARINA LAURI!

 

VALMISTELLAAN

JAKEN JA MIMMIN KANSSA HAMPURILAIS-PÄIVÄLLISTÄ ALK KLO 14.30-

 

 

LEFFAILLAT MOLEMMILLA TALOILLA ALK KLO 18.00-

 

 

 

 

 

 

LÄHDETÄÄN JOUKOLLA JOENSUUN ARENALLE JOULUMARKKI-

NOILLE!!

LÄHTÖ KLO 8.30-

 

 

 

 

 

VIIKKOPALAVERI KLO 18.00-

 

LAUTAPELEJÄ MOLEMMILLA TALOILLA

 

 

 

 

 

 

MAANANTAI

TIISTAI

KESKIVIIKKO

TORSTAI

PERJANTAI

LAUANTAI

SUNNUNTAI

 

SIIVOTAAN…

SIIVOTAAN…

KLO 9-12

 

 

TUPARIT KLO 12.00

 

PIPARITALOJEN ”LOPPUTARKASTUK-SET SEKÄ AVAINTEN LUOVUTUS”…

PAKETOIDAAN MÖKIT LAHJOITUS-

KUNTOON

KLO 14.00-

 

KIRJASTOAUTOLLE KLO 15.00-

 

RITVAN NEULONTA-PIIRI KOKOONTUU PESÄLLÄ KLO 17.00-

 

 

 

KYLÄASIOILLE JAKEN MATKASSA LÄHTÖ KLO 8.40-

 

LAULETAAN KARAOKEA ARIN KUOROSSA HETI LOUNAAN JÄLKEEN

 

 

PÄIVÄKÄVELYLLE MAARITIN MATKASSA HETI PÄIVÄKAHVIN  JÄLKEEN

 

TÄYTELLÄÄN SYNTTÄRIKAKKUA PESÄLLÄ MAARITIN KANSSA KLO 17-

 

KORONATURNAUS MAKEN TUOMAROIMANA ALK KLO 17.00-

 

 

 

KYLÄASIOILLE JAKEN MATKASSA LÄHTÖ KLO 8.40-

 

PALJON ONNEA MIRA!

SYNTTÄRIKAHVIT KLO 14.00

 

MIESTENPIIRI KOKOONTUU KARTANOLLA HETI PÄIVÄKAFFEN JÄLKEEN

 

 

JOULUINEN TIETOVISA JANIN TUOMAROIMANA KIRJASTOSSA ALK KLO 16.30-

 

SAUNA KUUMANA KARTANOLLA ALK KLO 16.30-

SAUNOJILLE VICHYÄ!

 

 

LEIVOTAAN MIMMIN KANSSA PESÄLLÄ TAATELIKAKKUJA HETI AAMUPALAN JÄLKEEN

 

UIMAHALLIIN HETI LOUNAAN JÄLKEEN JONNAN KIPPAROIMANA

 

PYSTYTETÄÄN JA KORISTELLAAN JOULUKUUSI KARTANOLLE HETI PÄIVÄKAHVIN JÄLKEEN

 

 

JOULULAULU-JEN LEVYRAATI MAKEN TAPAAN HETI PÄIVÄLLISEN JÄLKEEN

 

 

 

 

KYLÄASIOILLE JAKEN MATKASSA LÄHTÖ KLO 8.40-

 

LOUNAS KLO 12.00-

 

MIMMIN JA JADEN KANSSA PÄIVÄKÄVELYLLE HETI LOUNAAN JÄLKEEN

 

HAAVEILIJAT KOKOONTUVAT HETI PÄIVÄKAHVIN  JÄLKEEN JONNAN JOHDOLLA

 

ELOKUVIIN MAKEN MATKASSA

LÄHTÖ KLO 18.00-

HELINÄ-KEIJU JA MIKÄ-MIKÄ HIRVIÖN ARVOITUS

 

 

 

 

JONNAN LIIKUNTA TUOKIO PESÄLLÄ KLO 10.00-

 

TEHDÄÄN JAKEN KANSSA HEDELMÄSALAATTIA LEFFAILLAN HERKUKSI

ALK KLO 12.00-

 

BINGO JANIN TAPAAN KLO 13.00-

 

SAUNA KUUMANA KARTANOLLA ALK KLO 14.00-

 

LEFFAILLAT MOLEMMILLA TALOILLA

ALK KLO 18.00-

 

 

 

 

MAARITIN KANSSA LENKILLE KLO 9.00-

 

 

KLO 10.30-

KUNTOSALILLE JA HELLUNTAI

SEURAKUNTAAN:

SANAN ÄÄRESSÄ TUULA PIKKARAINEN

 

 

VIIKKOPALAVERI HETI PÄIVÄKAHVIN JÄLKEEN

 

LAUTAPELEJÄ MOLEMMILLA TALOILLA

 

MAANANTAI

TIISTAI

KESKIVIIKKO

TORSTAI

PERJANTAI

LAUANTAI

SUNNUNTAI

 

SIIVOTAAN…

SIIVOTAAN…

KLO 8.30-11

 

 

”TUPARIT”  HETI LOUNAAN JÄLKEEN

 

 

KYLILLE MAKEN MATKASSA

KLO 11.30-

 

 

KIRJASTOAUTOLLE KLO 15.00-

 

MIESTEN PUUTYÖT KANSALAISOPIS-

TOLLA

(TUA-KYYDILLÄ )

 

RITVAN NEULONTAPIIRI PESÄLLÄ HETI PÄIVÄLLISEN JÄLKEEN

 

 

ARJAN MATKASSA KYLILLE LÄHTÖ

KLO 8.30-

 

RAUHOITETAAN PESÄ PALAVERIEN VUOKSI

KLO 9.30-14

 

MENNÄÄN METSÄÄN ARJAN KANSSA…

KERÄILLÄÄN ASKARTELUTARVIK-

KEITA LUONNOSTA..

LÄHTÖ KLO 14.15-

 

 

RUKOUKSEN ILTAAN, CIRCUIT JUMPPAAN JA PIKAISILLE KAUPPA-ASIOILLE MAKEN MATKASSA LÄHTÖ KLO 17.00-

 

 

 

MIESTEN RYHMÄ KOKOONTUU KARTANOLLA MATUN JOHDOLLA  KLO 9.30-

 

JONNAN LIIKUNTATUOKIO KARTANOLLA HETI PÄIVÄKAFFEN JÄLKEEN

 

ASKARELLAAN RITVAN KANSSA KARTANOLLA HETI PÄIVÄLLISEN JÄLKEEN

 

 

SAUNA KUUMANA KARTANOLLA ALK KLO 17-

SAUNOJILLE JÄDET!

 

HOITAJAN VASTAANOTOT MOLEMMILLA TALOILLA

KLO 9-11

 

 

MATUN HOITOJA PÄIVÄKAFFEN JÄLKEEN

 

 

PÄIVÄLLISEN JÄLKEEN KYLILLE:

JOOGA, ENGLANTI, PUUTYÖT SEKÄ KUVATAIDEPIIRI

KIPPARINA MAKE

 

 

 

KEITELLÄÄN PUOLUKKAPUUROA MAGRIN KANSSA PESÄLLÄ

 

 

 

KYLÄASIOILLE MAKEN MATKASSA LÄHTÖ KLO 8.30-

 

 

 

KAUPUNKIREISSULLE MAARITIN JA MAKEN MATKASSA!! LÄHTÖ KLO 13-

 

 

 

 

LEIVOTAAN ARJAN KANSSA PESÄLLÄ  KLO 14.00-

 

 

 

 

 

LAUANTAI-BINGO MAARITIN TAPAAN HETI LOUNAAN JÄLKEEN

 

MAGRIN MATKASSA PIIIIIIIIIITKÄLLE LENKILLE HETI PÄIVÄKAFFEN JÄLKEEN

 

 

RITVA EMÄNNÖI KARAOKEA

ALK KLO 17-

 

KARTANOLLA SAUNA KUUMANA ALK KLO 17-

 

KARKKIPÄIVÄ JA

LEFFAILTA MOLEMMILLA TALOILLA!

 

 

 

HELLUNTAISEURA-KUNNAN KOKOUKSEEN MAGRIN MATKASSA LÄHTÖ KLO 10.30- PUHUJAN EVANKELISTA

RITU YLIPAHKALA

 

VIIKKOPALAVERI KLO 13-

 

LENKILLE MAARITIN KANSSA HETI PÄIVÄKAHVIN JÄLKEEN

 

PAINONHALLINTA RYHMÄ KOKOONTUU KARTANOLLA

KLO 16.30-